Esivalmistelut ennen ulkoporealtaan saapumista

Ennen ulkoporealtaan paikalleen toimitusta täytyy asiakkaan valmistella asennuspaikka siten, että se kestää altaan painon täytenä, sekä varmistaa sovitun kuljetuskaluston pääsystä asennuspaikalle. Ulkoporealtaan tulee asennuksen yhteydessä liittämään sähköverkkoon valtuutettu sähköasentaja.

Varmistathan vakuutusyhtiöltäsi ulkoporealtaan kuulumisen kotivakuutuksen piiriin!

 Pohjatyöt

Ulkoporealtaan paino täytenä lasketaan lisäämällä tyhjän altaan painoon altaaseen mahtuvat vesilitrat. Pienemmilläkin ulkoporealtailla paino nousee tällöin lähes tuhanteen kiloon. Asennuspaikan tuleekin siis olla tasainen ja routimaton, eikä allas saa päästä vajoamaan paikallaan.

Routimattoman alustan (esimerkiksi 30cm sorapeti) päälle voi vaihtoehtoisesti valaa 10cm betonilaatan, tai asetella betonilaattoja sorapedin päälle vähintään 9kpl tasaisesti. Näiden päälle vielä Finnfoam eristelevyä 20-30mm levypaksuudella koko altaan alalle.

Ulkoporealtaan voi myös upottaa terassiin, mutta pohjatöiden on silti oltava yllämainitun kaltaiset. Helpointa on asentaa ulkoporeallas ensin ja rakentaa terassi ympärille jälkikäteen. Olemassa olevan terassin yhteyteen tuotu allas suositellaan integroimaan terassiin jatkamalla vanhaa terassia ulkoporealtaan ympärille. Terassiin tulee jättää huoltoluukku/luukkuja altaan mahdollisia huoltotoimenpiteitä varten. Kysy lisää myynnistämme.

 

Kuvassa näkyy miten betonipihalaatat on asetettu sorapedin päälle ja välit täytetty soralla. Tämän päälle tulee vielä Finnfoam levyt.

 

Tässä valmis alusta Finnfoam levyineen.

 

Ulkoporealtaan käyttöönotto

Sähköasennus

Ulkoporealtaan sähköverkkoon liittäminen vaatii aina valtuutetun sähkömiehen.

HUOM! Älä laita allasta päälle ilman vettä!

HUOM! Vikavirtakytkin on asennettava aina!

Veden lisääminen

Ulkoporealtaassa on käytettävä tavallista juomakelpoista talousvettä. Varmista ennen altaan saapumista altaan täyttömahdollisuus esim. vesiposti, pesukoneliitäntä tai muu vastaava ja hanki valmiiksi tarvittavat letkut ja liittimet.

Täytä allas vedellä, vähintään 3cm hierontasuuttimien yläpuolelle.

HUOM! Älä ota allasta käyttöön kovilla pakkasilla, jäätymisvaara!

Kemikaalien annostelu käyttöönoton yhteydessä

Tarkista ensin veden pH-arvo (7,2-7,4). Säädä pH+ ja pH- aineilla jos tarvetta.

Ensimmäisellä kerralla ja aina vedenvaihdon yhteydessä suoritetaan ns. shokkiklooraus,

20g (2 ruokalusikallista) / 1000l vettä kohden.

HUOM! Shokkikloorauksen jälkeen veden klooripitoisuus on korkea, ja altaaseen ei saa mennä! Klooripitoisuuden putoamisessa voi mennä jopa 2 vuorokautta.

HUOM! Kloorin lisäyksen jälkeen laita hierontapumput päälle ja anna käydä 15 minuuttia (sammuvat itsestään tämän ajan jälkeen) ja anna eristekannen olla auki, tällöin kloorista syntyvät höyryt pääsevät poistumaan.

Ulkoporealtaan vedenhoito

Ulkoporealtaan veden klooripitoisuus, sekä veden PH-arvot mitataan mukana tulleella Pooltester-mittalaitteella, jonka jälkeen tarvittavia kemikaaleja lisätään pakkauksen ohjeen mukaisesti mittaustuloksesta riippuen.

Raeklooria tulee lisätä 2 kertaa viikossa (3-4 päivän välein) 5-10 g (0,5-1 ruokalusikallista) / 1000l vettä kohden, tai joka käytön jälkeen, altaan kuormituksesta riippuen.

Vapaan kloorin määräksi suositellaan 0,6 – 1,0 mg/l.

Kloorin lisäyksen jälkeen laita hierontapumput päälle ja anna käydä 15 minuuttia (sammuvat itsestään tämän ajan jälkeen) ja anna eristekannen olla auki, tällöin kloorista syntyvät höyryt pääsevät poistumaan.

Altaan veden PH-arvo tulisi tarkistaa aina ennen kloorin lisäämistä veteen, sillä jollei PH-arvo ole sopivalla tasolla, kloorin teho heikentyy ja altaan vesi voi muuttua sameaksi. Myös altaan tekniikka mm. hierontapumput voivat vahingoittua jos pH on väärä!

Ulkoporealtaan PH arvon tulisi olla 7,2-7,4.

10 g (1 ruokalusikallinen) / 1000l vettä kohden PH:ta laskevaa (pH SÄÄTÖ pH-) kemikaalia laskee altaan pH arvoa vähintään 0,1.

10 g (1 ruokalusikallinen) / 1000l vettä kohden PH:ta nostavaa (pH SÄÄTÖ pH+) kemikaalia nostaa altaan pH arvoa vähintään 0,1.

Odota vähintään 3 tuntia pH-kemikaalin lisäämisen jälkeen ennen uutta mittausta.

pH-kemikaalien lisäyksen jälkeen laita hierontapumput päälle ja anna käydä 15 minuuttia (sammuvat itsestään tämän ajan jälkeen), jotta kemikaalit sekoittuvat veteen.

Copyright 2018 © MegaSpa Suomi Oy. All rights Reserved.